Kaitaku no mura

Hupsista, ajattelin kirjoittavani tästä jo kaaauan sitten mutta valitettavasti vuorokaudessa on viime aikoina tuntunut olevan liian vähän tunteja... Sen kyllä huomaa, ettei Oulussa ole oikein missään vaiheessa tarvinnut tottua näin kiireiseen aikatauluun! Normiopiskelijoille nykyinen työtaakkani tuskin edes tuntuisi kovin pahalta, mutta itse olen pitkäaikaislusmuna aika pulassa kaiken kanssa. 

Elikkäs olipa kerran päivä, jona kävimme Hokkaidon historiallisessa kylässä (Kaitaku no mura). Kylään on kerätty vanhoja taloja ympäri Hokkaidon saarta museomaisesti näytille, ja näitä asumuksia me sitten tutkailimme päivän aikana sekä sisältä että ulkoa. Talot siis eivät olleet varta vasten näytille luotuja, vaan niissä on oikeasti ollut asukkaita sun muuta toimintaa!

Laitan tähän lähinnä satunnaisia kuvia ja annan niiden pitkälti puhua puolestani. Reissusta on jo hetki ja minua on siunattu kanan muistilla...

Siitä se lähtee!

Kuvassa vanhan Sapporon aseman kopio. Tuolla sisällä ostettiin pääsyliput, tai oltaisiin ostettu jos Sapporossa asuvien vaihto-opiskelijoiden pitäisi sellaiset ostaa. Päästiin kylään siis ilmaiseksi, jee!

Kylä oli, noh, kylä.

Maanviljelijäperheen talo

Maatilalla asuneen sotilaan talo. Univormut siististi rivissä!

Peltohommia

Päiväni variksenpelättinä

Metsän syövereihin!

Puunhakkaajien maja

Täällä paiskittiin toisia mattoon

Äskeinen sali ulkoapäin

Hokkaidon yliopiston vanha asuntola!

Tuo asuntola oli aika mielenkiintoinen nähtävyys. Meillä on huomattavasti paremmat olot näissä asuntoloissa nyt kuin tuolla ennen...

Ketä on kotona?

Tuosta taulusta löytyy myös mm. paikallisen Suomi-seuran puheenjohtajan sekä Sapporon kunniakonsulin nimet!

Asuntolahuone

Noissa asuntolahuoneissa oli neljä sänkyä per huone ja ehkä pöytä siinä keskellä, ei paljoa muuta. Onneksi asuntolat ovat tosiaan hieman kehittyneet tuosta, nykyään kaikilla on omat huoneet.

Olipahan nätti käytävä niin otin kuvan.

Värjäämö!

Joissain taloissa oli tosiaan tuollaisia nukkeja esittämässä asukkaiden rooleja. Ne tahtoivat vaan olla niin pelottavia, että säikähdin niitä joka ikinen kerta... Taloissa soi myös ääniraitoja noiden "ihmisten" käymistä keskusteluista, joka ei ainakaan vähentänyt säikähtelyäni! Nämä taisivat puhua tulevasta talvesta tms.

Jonkunhan ne nuket täytyy ruokkia

Tuossa keittiössä kuului sellaisia chop chop -ääniä, ja juuri lähtöä tehdessämme vielä "ruoka on valmis". Ei jääty syömään.

Pikkupikku majatalohuone

Ope ope Veera kiusaa...

Käytiin koulussa! Kuvan pölläsin tylysti Riikan blogista.

Vanhoja koulukirjoja

Rikkaan kalastajan kämppä

Hylkeennahkat lattialla, pakko olla rikas tyyppi

Tuo kalastajan talo oli aika jännä, se oli kahteen osaan jaettu. Toisella puolella oli sen rikkaan kalastajan ja tämän perheen asunto, ja toisella puolella työläisten... No, ei niinkään asunto vaan lähinnä nukkumapaikka. Siellä oli kahdella tasolla petejä rivissä vieri vieressä ja huoneen keskellä pari tulisijaa. Tuolla talossa oli opas, joka tahtoi harjoitella englannin kielen taitojaan, joten hän päätyi esittelemään meille koko talon englanniksi. Saimme kuulla mm. siitä, miten Japanissa on esitelty perheen rikkautta. Sitä ei saanut suoraan näyttää koska sehän olisi ollut tylyä, vaan se näytettiin vaivihkaa. Yksi esimerkki: tuon talon vessan kattoon oli maalattu kuvia, joiden maalauttaminen on kuulemma maksanut todella paljon. Vieras menee vessaan, huomaa kuvat jos huomaa ja tietää sitten talon asukkaan uivan rahassa. 

Kalastajan lampi

Lammessa polski karppeja!

Karkkikaupasta löytyi nättiä sokeritaidetta

Sokerifisuja

Tämän paikan vieressä ei onneksi ollut lihapiirakkamyymälää

Poliisi poliiseilemassa

Vauhdin hurmaa

Kylässä rullaili tuollaisia hevosvaunuja, joten hypättiin sellaisen kyytiin hetkeksi! Vaunu oli ihan ääriään myöten täynnä, ja lähtiessä mietinkin miten tuollainen pieni poni jaksaa kaikkia vetää mutta niin se vain jaksoi. Myöhemmin päästiin vielä ottamaan kuva yhden tuollaisen söpöläisen kanssa:

Hymyä!

Tuli hieman jutskailtua heposen hoitajan kanssa, joka innokkaasti mm. kyseli mistä olemme kotoisin ja kertoi hepon nimen olevan Arashi-kun (arashi = myrsky). Ystävystyttiin Arashin kanssa välittömästi, ja kyllähän sitä tuli ikävä lähtiessä... Onneksi kaappasin lähtiessä matkamuistomyymälästä mukaan pienen tuliaisen itselleni!

Tapaamme jälleen!

Arashi-kun magneettimuodossa! Tällä hetkellä Arashi-kun on tuossa jääkaappini ovessa pitämässä huolta kaiken maailman lappusista ja hyvin hoitaa hommansa kyllä.

nom nom?

Ostin kylästä myös tällaisia perinteisiä karkkeja. En itse asiassa ole vieläkään syönyt noita, joten makua en vielä voi kommentoida. Näyttää ainakin aika hyvältä!

Kylässä tallustelun jälkeen mentiin vielä tosi pieneen ruokapaikkaan herkuttelemaan kaikenlaisilla asioilla. Tuli syötyä mm. näitä veijareita:

Maistuisiko?

Kuvasta saa kyllä hullun paljon selvää... Rasiassa on siis heinäsirkkoja! Ennen kuin kovin kauhistelette, voin kertoa että nuo oli pyöritelty kai kaiken maailman sooseissa ja paistettu, joten mikään kovin järkyttävä kokemus ei ollut kyseessä. Maistuivat varsin hyvältä, ajatus siitä mitä syö ja niistä lähtevä rouske vaan häiritsivät hieman...

Veeran kanssa muikeina

Kaiken kaikkiaan hullun kiva päivä! Sain tuolta ravintolasta aika mojovan pääsäryn kotiinviemisiksi, keittiöstä tulleen savun määrä oli aika runsas ja paikka oli tosiaan tosi pieni. Mutta ei kai siinä, päänsäryt paranee aina ja olen taas monta kokemusta rikkaampi!