lauantai 20. syyskuuta 2014

Perillä!

Saavuin Sapporoon eilen hengissä ja terveenä! \o/ Tässäpä sitten teille superpitkä tarina matkasta ja parista ensimmäisestä päivästä.

Matka meni kaiken kaikkiaan ihan hullun hyvin. Olin ennen tätä reissua lentänyt vain kahdesti (Oulusta Helsinkiin ja takaisin), ja molemmilla kerroilla korviini sattui aivan uskomattoman paljon koko matkan ajan. Tietty sitten ajattelin, että lentäminen on joka kerta samanlaista tuskaa, ja pelkäsin lentoa Japaniin monta viikkoa etukäteen. Pelkoon ei onneksi ollutkaan mitään syytä, sillä lentokorvatulpat toimivat tällä kertaa huomattavasti paremmin kuin viimeksi eikä kipua tuntunut nimeksikään!
Pakollinen "hei me lennetään" -kuva
Lento Helsingistä Nagoyaan oli todella mukava muuten, mutta en saanut nukuttua koko yhdeksän tunnin aikana kuin yhden vaivaisen tunnin... Lento oli Nagoyassa perillä yhdeksän aikaan aamulla Japanin aikaa, joten nukkuminen olisi todella ollut paikallaan. Nagoyassa hengailtiin sitten pari tuntia jonka jälkeen hypättiin koneeseen kohti Sapporoa. Tämäkin lento oli aika jees, paitsi että olin aivan koneen perimmäisessä nurkassa vahvasti juopuneiden keski-ikäisten japanilaisten miesten saartamana. Eipä heistä juuri muuta harmia ollut kuin aika oksettava viinan haju mutta silti olin kiitollinen lennon suht lyhyestä kestosta...

Perillä minua oli vastassa Hokkaidon yliopiston värväämä tuutori, joka vei minut ja jättimäiset laukkuni asuntolalle. Junassa ollessamme taivaalle ilmestyi uskomattoman kaunis sateenkaari, tervetuliaislahja Sapporolta minulle :) Asuntolalla meitä tervehti huippu asuntolanhoitaja, joka nakkasi minulle suuren nipun lappuja täytettäväksi ja läjäpäin infoa sisäistettäväksi. Laput täytettyäni tämä mies vielä ruokki meidät ja antoi minulle rullan vessapaperia sekä pari roskapussia! Yleensä kaikki pitää kuulemma hankkia itse mutta koska tulin yksin ja hän pitää suomalaisista, sain hieman apuja. Kelepaa!

Kirjoittelenpa tästä asuntolahuoneesta enemmän myöhemmin, tähän väliin sanon vaan että on muuten hyvä! Kiukulla purin kaikki tavarat pois laukuista jo eilen vaikka pitkän matkan ja ympäriinsä juoksentelun jälkeen väsytti niin paljon etten edes tajunnut mihin puolet tavaroista pistin... Vaan olipahan ihana mennä nukkumaan, kun ympärillä ei ollut kauhea kaaos ja lattiasta 90% peitetty matkalaukuilla. Onnistuin löytämään viereisestä ostoskeskuksesta myös jotain syötävää, joten ilta vaan parani.

Tämmönen setti tuli popsittua, nam nam!
Kuvassa siis tonkatsua eli porsaan kyljystä riisin ja salaattihommien kanssa. Tuolla tais olla hintaa 389 jeniä eli 2,70 euroa. Oli tosi hyvää, varsinkin kun olin syönyt viimeksi joskus aamulla...

Jälkkäri!
Vihreää teetä ja jotain ihanaa mansikkarullaparhautta! Muistuttaa kääretorttua mutta ei kuitenkaan, aivan ihanan makea ja nam nam. En nyt tosin ihan koko rullaa syönyt, onnistuin toistaiseksi hillitsemään itseni ja syömään vain yhden palan...

Tänään sitten käytiin kahden muun Ouluvaihtarin kanssa shoppailemassa puuttuvia käyttötavaroita. Löydettiin 百円ショップ eli hyakuen shoppu eli sadan jenin kauppa, jossa siis suurin osa tuotteista maksaa tuon sata jeniä. Sieltä löytyy lähes kaikkea, joten tässä krääsäihmemaassa viivyttiinkin tovi. Sen jälkeen vierailtiin vielä tuossa viereisessä ostoskeskuksessa ostamassa tyynyt, sillä asuntolalta saamamme tyynyt ovat jotain uskomatonta. Käytännössä tämä "tyyny" on siis pussi jotain ihmeellisiä kovia rakeita. Sai kai sillä nukuttua yön, tosin saatoin vain olla niin koomassa että olisin nukahtanut vaikka kivi pään alla. Itse asiassa kivi saattaisi hyvinkin olla mukavampi kuin tuo ihmeellisyys...

Asuntolanhoitaja myi minulle eilen pyörän joten nyt pääsen eksymään tuonne kaupungille 100% nopeammin kuin ennen! Hintaakaan pyörällä ei ihan hirvittävästi ollut, vain 2000 jeniä eli n. 14 euroa (!!). Siinä oli valmiina lukko ja kori, itse ostin siihen vain lampun sadan jenin kaupasta. Kävin tällä ihanalla menopelillä asuntolalta hieman kauempana olevassa elektroniikkaliikkeessä ostamassa adapterin sähkölaitteilleni. Enkä hetkeäkään liian myöhään, sillä kaikista masiinoista alkoi uhkaavasti loppua akku... Löysin kuitenkin etsimäni aika helposti, ja nyt on taas mööpeleissä hönkää niin paljon että uskaltaa jopa kirjoittaa tällaisia hullun pitkiä blogipostauksia huoletta. Jee!

Huomenna on tarkoitus mennä tapaamaan yhtä paikallisista suomen kielen opettajista ja hänen oppilaitaan. Ihanaa, että saapumispäivän ja tuon tapaamisen välillä oli yksi kokonainen päivä rauhoittua ja pistää kämppä kuntoon, muuten en ehkä olisi jaksanut aivan yhtä hyvin... Mutta ei kai siinä, tämä postaus alkaa venyä jo niin pitkäksi että lienee aika lopetella. Myöhemmin luvassa kuvia asuntolasta sekä jotain satunnaista höpöttelyä. Stay tuned!

4 kommenttia:

  1. Hienoa että matka meni hyvin! Muista nyt postailla ahkerasti että pysytään seikkailussa mukana!

    -Emilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koetan kovasti muistaa! :) Saa nähdä mitä tapahtuu, kun luennot alkavat mutta yritän parhaani!

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä ja kivalta, pääsit heti vauhtiin! :)

    -Samppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! :) Ihan yllättävän hyvin on kyllä kaikki menny tässä alussa, vähän kauhulla ootan että millon joku koti-ikävähajoamiskohtaus iskee... Toivottavasti ei millonkaan!

      Poista